Etusivulle
Sukuseura
Hallitus
Uutiset
Tapahtumia
Jäsenyys
Sukukirja
Sukupuu
Kuvagalleria
Linkkejä
Merkkihenkilöitä

Palaute

 

 

Karjalan matkat 2000–2004

Otteita Tuula Kujalan matkapäiväkirjasta.

Joka toinen vuosi Koiviston Kurjet ovat järjestäneet linja-autolla perinteisen kotiseutumatkan Koivistolle ja kauemmaksikin Karjalaan. Koiviston lisäksi matkoilla on käyty mm. Pietarissa, Pietarhovissa, Sortavalassa, Valamossa, Käkisalmessa, Kurkijoella, Kivisalmella, Terijoella, Vammelsuussa ja Viipurissa. On kierrelty Karjalan kannasta ristiin rastiin. Kurjet ystävineen ovat matkanneet sukuseuran puheenjohtajan Jiivee Kurjen komennossa ja ”reissuneuvos” Kari Hämäläisen toimiessa kuljettajana ja matkaoppaana.

Kotikonnuilla Kurkelassa
Perinteisen Koiviston kirkolla käynnin jälkeen ajoimme Kurkelaan. Sieraimissa tuntui jo suolainen meren tuoksu. Täällä on suuren koivistolaisen sukumme alkukoti. Kurkelan rannoilla olivat useimmat sukuseuramme jäsenet tutuissa lapsuusmaisemissaan. Hienoa, että kylänraitilla voi vielä aistia entisaikojen tunnelman. 40 metriä korkealla mäellä seisovat sulassa sovussa entiset suomalaiset talot omenatarhoineen ja nykyiset vähemmän kauniit asumukset. Monet talot ovat saaneet uuden värin tai lisärakennuksen. Sinisiä ja vihreitä taloja on vähemmän kuin ensivisiitilläni Kurkelassa. Näkyypä ns. Ison kiven luona puurakenteinen linnakin torneineen – ilmeisesti jonkun uusrikkaan datsha. Uusrikkaat ovat valtaamassa Kurkelaa! Köröttelemme eteenpäin koiranputkipitsin reunustamaa rantatietä. Vehreä Haltiasaari kohoaa sinisestä merestä. Sinnekin levittäytyi suuren sukumme yksi sukuhaara. Kilometrin päässä Kurkelan rannasta ovat luonnonkauniit kolme pikkusaarta Sinisaari, Korkeussaari ja Häntä. Ikivanhat tilannimet Kurki, Kuusentaka ja Ojantaka ja monen Kurki-nimisen talonpaikka jäivät nuoremmankin polven mieleen. Tutuksi tuli myös Kupetsanmäki-niminen ikivanha kauppapaikka. Historiakirjojen mukaan kurkelalainen Yrjö Matinpoika Kurki (1735–1800) on jo ollut kauppias ja hänen jälkeläisensä ovat jatkaneet kaupanpitoa nykypäiviin asti. Nyt ei kauppaa enää ollut Kupetsanmäellä eikä oikeastaan koko mäkeä. Metsässä ei ole käytetty vuosikymmeniin sahaa eikä kirvestä. Ei ollut enää sahalaitostakaan. Poissa olivat kalastajat verkkoineen. Koko Makslahdella ei näkynyt paatin paattia. Toista oli ennen. Kurkelassa oli lukuisia merenkulkijoita, laivanrakentajia, veneentekijöitä ja kalastajia. Millähän nykyiset Pribylovilaiset tienaavat leipänsä? Kurkelassa voimme yhä nauttia 1930-luvun tunnelmasta ja upeasta luonnosta!

Porukkamme hajaantui entisille kotikonnuileen. Toisilla oli kotimökki tallella, toisilla ei. Moni palasi mielessään vuosikymmeniä taaksepäin lapsuusmaisemiin… Kurkelan hiekkaisia ja osittain kaisloittuneita rantoja kolutessa vatsat vaativat taas tankkausta. Sydänkesän aurinko porotti, niin kuin aina matkoillamme Koivistolla. Kari apujoukkoineen pani pystyyn kenttäkeittiön kuvankauniilla rannalla. Rantakivillä istuen porukkamme pisteli poskeensa maukasta Karin valmistamaa ”mummon muusia” ja lihapullia. Pulahtipa joku Makslahden kirkkaaseen veteen hienohiekkaisessa poukamassa. Eipä ole vielä uusi Koiviston öljysatama pahemmin ehtinyt liata näitä rantoja! Joku taas muisteli, että vesi oli muutama vuosi sitten sameampaa, sillä Kurkelassa toimi neuvostoaikana Pribylovin kalastuskolhoosi. Sitten oli taas aika jättää esi-isien kotikonnut. Vielä viimeinen silmäys Kurkelaan ja siniselle Makslahdelle tallennettavaksi muistojen albumiin. Menetetyn kotiseudun yhteiset muistot yhdistävät.

Sivun alkuun

Pikavisiitillä Kiiskilässä
Kurkelan rannalta vasemmalle hohtavat jo naapurikylän Kiiskilän upeat hiekkarannat – ensimmäisinä Sittaniemi, Honkiniemi, Kivikkoniemi, Kyläniemi ja Kuusikkoniemi. Sinnekin muutti monta Kurkea Kurkelasta. Kun köröttelimme metsäistä tietä Kiiskilään päin, näkyi rinteessä valtavia kasvillisuuden peittämiä kiviröykkiöitä. Olivatkohan ne rakennuskiviä, jotka oli kerätty ennen ensimmäistä maailmansotaa Pietariin vietäviksi? Rahdattiinhan Kiiskilästäkin kokonainen valkohiekkainen niemi (Läheniemi) Pietariin rakennustarpeiksi. On suorastaan ihme, ettei nykyinen väestö ole pystynyt hyödyntämään tätä luonnonkaunista seutua. Ennen oli rantaviivaa Kiiskilän kylän kohdalla 4 km. Vielä ensimmäisellä käynnilläni Kiiskilässä 1989 ihmettelin: ei mökin mökkiä, eikä edes veneitä pörisemässä rannoilla. Mutta nyt on Kiiskilään ikihonkien ja kuusten lomaan noussut pietarilaisten uusrikkaiden datshoja rauta-aitoineen. Entisen kodin paikalta joku löysi sammaleen peittämän kivijalan, kaikki eivät sitäkään. Osuuskaupan rappusetkin olivat tallella. Vankoiksi olivat kasvaneet myös ne koivuntaimet, jotka kurkelalainen nuorikko oli tuonut tullessaan Kiiskilään emännäksi. Entisten ja uusien asukkaiden välille kehkeytyi vilkas keskustelu. Ne, joilla ei ollut venäjän kielen taitoa, oli tultava toimeen elekielellä ja Pravdan reunaan tehtyjen piirrosten avulla. Moni saikin kutsun teepöytään. Matkaseurueellemme tuotti suuren pettymyksen se, että Kiiskilän keskeisin paikka Kyläniemi oli nyt suljettu puomein. Hailikiven pesukin jäi haaveeksi. Nyt saimme vain matkan päästä ihailla Kiiskilän valkoista hiekkaa ja sinisenä siintävää merta.

Sivun alkuun

Rantanuotalla Härkälässä
Härkälän Pönnin rannalle, n. 7 km päähän Koiviston kirkolta, on jo useana vuonna järjestetty perinteinen rantanuottaretki. Myös täällä Härkälässä on useiden sukupolvien ajan asunut suuri Kurkisuvun sukuhaara, joka talon nimen mukaan käytti sukunimeä Pönni. Rantanuotan vetäminen rannalta käsin oli Koivistolla nimenomaan härkäläläisten suosima kalastusmuoto. Nuottakuntaan kuului ennen 4–6 taloa, joilla oli yhteinen nuotta. ”Hailii happamii, koivistolaisten tappamii!” kuului jo kaukaa, kun nuottaa ja vinnauslaitteita purettiin bussin kätköistä. Bussilastillinen härkäläläisiä ja entisiä kalastajia osallistui tähän perinteiseen syystapahtumaan. Nuotanvetoseremonia esitettiin yleisölle perinteiseen tyyliin. Valittiin pari vahvaa nuorta miestä soutajiksi. 80 m pitkä nuotta laskettiin veteen veneestä. Nuotanlaskija sitoi hinausköyden toisen pään vinnaan. Vinnojen luona sekalainen nuottakuntamme kävi jopa pientä käsirysyä siitä, kuka sitä vinnaa saisi pyörittää. Kun nuottaa alettiin vetää vedestä, se näytti kovin raskaalta. Lopulta sen peräpussissä välkkyi se odotettu hopeanhohtoinen saalis. Nyt oli vapaaehtoisia vinnaajia jonoksi asti. Laatikot täyttyivät kaloista. Siinä oli hailia, ahventa, siikaa, turpaa, teutainta, vimpaa ja vempainta… Nyt alkoi puuhanaisten rantakeittiö toimia. Hopeaselkäinen saalis joutui halstariin. Rannalle pystytetty seisova pöytä ja rantabaari ”lämmikkeineen” houkuttelivat koko nuottakunnan paikalle. Herkulliselta maistui tuore kala ja santsatakin sai. Tunnelma oli korkealla. Nuoremmalle polvelle oli hieno kokemus nähdä ja kokea itsekin, kuinka esi-isät ennen sotia kalastivat. Yhteispelillä se sujuu härkäläläisiltä nykypäivänäkin!

Sivun alkuun