Etusivulle
Sukuseura
Hallitus
Uutiset
Tapahtumia
Jäsenyys
Sukukirja
Sukupuu
Kuvagalleria
Linkkejä
Merkkihenkilöitä

Palaute

 

 

Kurjet Saarenmaalla
Koiviston Kurkien sukuseuran matka 18.–21.7.2012

Matkalaiset ryhmäkuvassa

Artikkeli Sukuviestissä 5/2012 (pdf, 987 kt)

Koiviston Kurkien sukuseura teki perinteisen sukuseuramatkan 18.–21.7.2012. Nyt oli kohteena Saarenmaa. Aiemmat matkamme ovat suuntautuneet Koivistolle, Pietariin ja Petroskoihin, Laatokan ja Vienan Karjalaan, Itä-Viroon ja Latviaan. Kuljettajana ja reittioppaana toimi perinteisesti Kari Hämäläinen. Matkalaisia luotsasi sukuseuran puheenjohtaja Jiivee Kurki ja porukkaa laulatti ”sukuseuramme satakieli” Riitta Nurmi. Kurki-sukuun kuuluvia ja heidän ystäviään oli matkalla melkein täysi bussilastillinen. Monella oli mittarissa jo 80 vuotta.

Aloitimme saarikierroksemme Virtsun satamasta, josta uusi autolautta vei meidät puolessa tunnissa Saarenmaan ”kylkiäiseen” Muhumaalle. Päivittäin tässä salmessa liikennöi 28 lauttavuoroa. Sää oli aurinkoinen, mutta rannalla parikymmentä tuulimyllyä pyöritti vimmatusti 32-metrisiä siipiään. Kuivastun satamassa virolainen oppaamme Anneli jo odotteli meitä. Ennen majoittumista ehdimme vielä tutustua Muhu-saaren tärkeimpiin nähtävyyksiin. Saarella ei ole yhtään kaupunkia ja vain 1600 asukasta. Muhun pääelinkeino oli ennen kalastus, nyt – turismi. Tyypillisiä saarelle ovat loputtomat, sammaloituneet kiviaidat. Miesten ollessa merellä naiset ovat hoitaneet viljelykset. Vuosisatojen kuluessa naiset ovat kasanneet pelloista nousseet tuhannet kivet kauniiksi kiviaidoiksi. Tapana on nostaa vielä vanhat veneet aitojen päälle kuivumaan seuraavan kesän juhannuskokon komistukseksi.

Ruokokattoja ja villasukkia

Muhun saaren Liivassa on mielenkiintoinen suojeltu Koguvan perinnekylä. Se on Viron parhaiten säilynyt kyläyhteisö. Kylä on jo 1500-luvulta alkaen ollut tyypillinen kalastajakylä. Nykyisin kalat ovat tosin uineet paremmille vesille. Merestä ei enää nouse ankeriasta, kampelaa eikä nokkahaukea. Ravintoloissakin tarjottava kala on norjalaista lohta. Koguvan yhdessä museotalossa on asunut kirjailija Juhan Smuul, jolla ei ollut omia perillisiä. Niinpä hänen kotitalonsa pihapiireineen muutettiinkin Muhu-saaren ulkoilmamuseoksi. Poikkesimme piharakennuksissa ja lammassaunassa. Monissa piipuissa oli haikaranpesä. Pihassa omena- ja kirsikkapuut näyttivät tekevän runsaan sadon.

Esillä oli perinnekäsitöitä. Hyvin kauniita ja värikkäitä ovat Muhun villaiset kansallispuvut kirjailuineen. Muhu-saaren naisihanne on aina ollut vankkatekoinen ja vahvajalkainen työihminen. Sen vuoksi hoikemmat neitoset käyttivät useita paksuja kirjottuja villasukkia, jotta ”pääsisivät naimisiin”. Seinille ripustettujen suuritöisten seinävaatteiden suosikkiaihe näytti olevan virolaisten kansalliskukka – ruiskaunokki. Ennen vanhaan myös viimeiselle matkalle lähtevien ”puupalttoon” päälle hautaan laitettiin tällainen kirjottu peitto.

Illan suussa ajoimme 3,5 km pituista pengertietä Muhulta Saarenmaalle. Majoituimme hiljaiseen kartanotyyliseen vierastalo Tahulaan. Illallisen jälkeen Kari vei porukkamme vielä keskustaan katsomaan oopperaviikon iltameininkiä. Kierroksen jälkeen yöpaikkamme tuntui entistä hiljaisemmalta, mutta aamulla meidät herätti 160 moottoripyöräilijän letka, kun se pörräsi melkein ikkunan alta treffeille saaren pääkaupunkiin Kuresaareen.

Saarenmaan maaseutu on aarteita täynnä

Aamiaisen jälkeen oli ohjelmassa maaseutukierros. Saarenmaahan on Viron suurin saari ja sen luonto on hyvin omaperäinen. Dolomiittikiveä, katajia ja paljon kasveja, joita ei tapaa missään muualla. Siellä koiranputketkin ovat keltaisia ja päivänkakkarat taivaansinisiä. Ennen sotia saarella oli 60 000 asukasta, mutta puolet on muuttanut pois. Oppaamme mukaan nykyisin Saarenmaalla asuvat vain köyhät ja upporikkaat kesävieraat. Onpahan yksi sukuumme kuuluva julkkiskin valinnut Saarenmaan kesäpaikakseen. Saarella on 6000 lehmää. Punaruskeat ovat alkuperäisiä saarenmaalaisia ja musta-valkoiset ammut tuotuja. Saarenmaan lehmien maito on kuulemma niin terveellistä, että naiset kylpevätkin siinä.

Rannat ovat upeita, laajoja hiekkarantoja. Paikoitellen on kasaantunut paksu kerros meren silottamia kiviä. Jämajan kirkon luona on hautausmaa, joka on aivan vesirajassa.  Kunnon syysmyrskyllä aallot joskus huuhtelevat osan vainajista meren kylmään hautaan. Sörven niemellä on myös mielenkiintoinen sotamuseo. Stebel oli neuvostoarmeijan johdon observatorio, joka oli naamioitu tuulimyllyksi. Armeijan 300-miehisen johdon asunnot oli sijoitettu kahteen kerrokseen maan alle piiloon. Valitettavasti ne olivat nyt osittain veden peitossa, joten emme päässeet tutustumaan niihin. Näimme tällä kierroksella myös erikoisen sotilashautuumaan ja muistomerkin. Tehumardin yötaistelu oli II maailmansodan verisimpiä taisteluita Saarenmaalla. Tehumard oli 8.lokakuuta 1944 taistelukenttänä, kun natsijoukot ja neuvostoarmeija ottivat yhteen. Täällä sukeltajilla onkin mielenkiintoista tutkittavaa, sillä alueella on veden alla useita sodanaikaisia aluksia ja alas ammuttuja sotilaskoneita.

Tuoksuja ja tuulimyllyjä

Kolmannen päivän ohjelmassa oli Saarenmaan pohjoisrannikon nähtävyyksiä. Tutustuimme saippuan valmistuksen saloihin virolais-englantilaisen yrittäjäperheen luomutilalla Good Kaarmassa. Tuotteisiin käytetään mm. paikallisia yrttejä, terveellistä meren mutaa, tervaa ja hunajaa. Siellä monenmoiset hyväntuoksuiset saippuat, öljyt ja rasvat sujahtivat porukkamme kasseihin kotiin viemisiksi.

Anglan tuulimyllymäellä näimme monta toimivaa tuulimyllyä alkuperäisellä paikallaan. Ennen Saarenmaalla sanottiin, että köyhän miehen mökissä on kaislakatto, mutta vauraan talon pihalla on tuulimylly. Ennen sotia Saarenmaalla oli yli 1000 tuulimyllyä. Nykyisin vain muutama jalkamylly jauhaa saarelaisten uudisviljoja. Saarenmaan herkullinen makeanhapan ruisleipä onkin yksi saaren symboleista. Anglassa kävimme myös paikallisesta kelta-harmaasta dolomiitista rakennetussa talossa, jossa esiteltiin vanhoja työtapoja.

Pangan rantatörmä Mustjalan-Leisin maantiellä on Saarenmaan suosituimpia nähtävyyksiä. Niemen peittää hyvin hoidettu nurmikko, joka näytti olevan suosittu piknikpaikka. Niemellä kasvaa myös ihmeellisiä tuulen tuivertamia käkkärämäntyjä ja katajia. Auringossa välkkyvän lahden takana 12 km päässä siintää Hiidenmaan saari. Mäntyjen suojassa joimme perinteiset piknikkahvit, jotka Kari-kuljettajamme oli keittänyt sillä välin, kun me kolusimme Pangan jyrkänteitä, kuka kontaten, kuka keppien varassa.

Kristallikruunut teltassa

Kuressaaren (ent. Arensburg) piispanlinna on rakennettu jo 1200-luvulla. Se on kaupungin sydän vallihautojen ympäröimässä saarekkeessa. Oopperajuhlien takia emme päässeet linnan kotiseutumuseoon. Kuressaaren kauniisti remontoidussa kylpyläravintolassa Kuursaalissa nautitun illallisen jälkeen suuntasimme piispanlinnan vallihautojen toiselle puolelle Kuressaaren Oopperajuhlille. Linnan siltaa pitkin sipsuttelivat kanssamme pitkiin hameisiin ja piikkareihin sonnustautuneet paikalliset ladyt. Vastaamme tuli myös Viron entinen presidentti Arnold Rüütel  Ingrid-puolisoineen. Olimme sovittaneet matkamme tarkoituksella heinäkuulle, jolloin on ”Saarenmaa Ooperipäevad 2012”. Suomalaisen Karita Mattilan gaalakonsertti oli kuitenkin myyty loppuun. Mutta ei hätää. Karitaa voi kuunnella koto-Suomessakin. Saimme koko porukalle liput moskovalaisen oopperateatteri Helikonin tulkitsemaan Jay Reisen ”Rasputin”-esitykseen. Piispanlinnan pihalle oli pystytetty jättiteltta. Nousevan katsomon sadat tuolit oli päällystetty valkoisella kankaalla ja kristallikruunut loivat telttaan tsaarinajan tunnelmaa. Korkeatasoinen esitys päättyi mystisen Rasputinin mykistävään murhaan. Aplodit kestivät pitkään.
Kotiin palatessakin paljon mielenkiintoista nähtävää

Lähtöaamuna starttasimme taas Kuivastun lauttasatamaan ja sieltä tutulla lautalla Virtsuun mantereelle. Koska aikaa oli reippaasti, Kari vei meidät Tallinnaan toista, mielenkiintoisempaa paikallistietä. Näimme matkalla Padisen munkkiluostarin. Vuonna 1351 kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet tämän Padisen luostarin munkeille. Myös vuoden 2012 Koivisto-juhlien pitopaikka Helsingin Munkkiniemi juontaa juurensa näin kaukaa.

Perinteiset kenttäkahvit joimme entisessä surullisen kuuluisassa neuvostotukikohdassa Paldiskissa. 1943–44 sen satamassa lastattiin saksalaisten valtaamalta alueelta 63 000 inkeriläistä pakolaista Suomeen lähteviin laivoihin. Sodan jälkeen heistä 56 000 kuitenkin palautettiin Neuvostoliittoon. Inkeriläiset lastattiin Suomessa junaan, joka ei vienytkään heitä takaisin kotiseudulle Inkerinmaalle, vaan Siperiaan ja muualle Venäjälle. Kauniin luonnon keskellä on majakka, hylättyjä asumuksia, korsuja ja bunkkereita. Neuvostoaikana kaupunki oli eristetty piikkilangalla muusta maailmasta, sillä siellä oli ydinsukellusveneiden valmennuskeskus. Paldiski on viime vuosina kovasti kaunistunut. Neukkuajasta muistuttaa enää muutama röttelö.

Pian näkyikin jo edessämme Tallinnan tuttu silhuetti. Kirkontornien rinnalle on viime vuosina noussut monta tötteröä ja tallinnalaisten vihaama ”Stalinin hammas”. Satamassa teimme vielä ne tärkeät tuliaisostokset. Suomalaisten viinaralli näyttää jatkuvan. Moni henkilöauto lastattiin täyteen viimeistä lokeroa myöten. Enää ei Suomi-pojalle riitä ostoskärry, vaan pitää tuoda koko lavallinen! Laivan buffet-pöytä odotti jo ryhmäämme. Viimeisten astuessa Reisisadaman terminaalin putkeen alkoi sataa. Sää olikin suosinut meitä koko matkan ajan. Sateenvarjo piti kaivaa esiin vasta saapuessamme Helsingin satamaan.

Pienistä kommelluksista huolimatta, niin bussille kuin reissaajillekin, matkamme oli onnistunut. Koiviston Kurkien sukuseura teki jälleen kerran ikimuistettavan matkan aurinkoiselle Saarenmaalle. Suuret kiitokset ja terveiset kaikille matkaan osallistuneille! Erityiskiitokset kuljettajallemme Kari Hämäläiselle, joka oli asiantuntevasti järjestänyt porukallemme mielenkiintoisen matkareitin ja antoisat retket. Ratin takana hän onnistui myös kiertämään kaukaa kaikki uhkaavat sadepilvet. Myös Kurki-suvun oma laulukirja tuli matkan varrella laulettua läpi. On aina ilo reissata laulavien Kurkien kanssa. Nägemiseni!

Teksti: Tuula Kujala
Kuvat: Jiivee Kurki

 


>>Karjalan matkat 2000–2004
>>Kurjet Itä-Karjalassa 2006
>>Kurjet Ruissalossa 2013

Sivun alkuun