Etusivulle
Sukuseura
Hallitus
Uutiset
Tapahtumia
Jäsenyys
Sukukirja
Sukupuu
Kuvagalleria
Linkkejä
Merkkihenkilöitä

Palaute

 

 

Kurjet Itä-Karjalassa
Koiviston Kurkien sukuseuran matka 2.–6.8.2006

Teksti: Tuula Kujala, kuvat:J-V Kurki

Matkalaiset potretissaSukuseuramme järjesti perinteeksi tulleen bussimatkan Vienan ja Aunuksen Karjalaan Pornaisten Matkailu Oy:n uudella linja-autolla. Kurjet matkasivat sukuseuran puheenjohtajan Juha-Veikko Kurjen komennossa. Kuljettajina toimivat Kari ja Petri Hämäläinen. Tullimuodollisuudet mennen tullen Niiralassa hoituivat nopeasti. Suuntasimme Laatokan pohjoispuolitse Läskelän, Pitkärannan ja Salmin kautta kohti Aunusta ja siitä edelleen Petroskoihin . Sää suosi meitä, niin kuin aina Karjalan reissuillamme. Matkalla näimme lukuisia historiallisia paikkoja ja tärkeitä sotamuistomerkkejä. Matkassamme oli myös sotaveteraani, joka kertoi meille omakohtaisia sotakokemuksiaan reittimme varrelta. Kävimme monissa hävitetyissä kylissä, joiden nimet voi nykyisin lukea vain vanhoista kartoista.

Paussi Syväriläisen luostarin pihallaSyväri sykähdytti

Ensimmäisen yön vietimme Aunuksen kaupungissa Olonga- ja Mäkräjokien yhtymäkohdassa. Hotellimme Olonezin esikuvana on käytetty muinaista hävitettyä Aunuksen linnaa. Varsinaisen kaupungin yleiskuva oli ankea ja monelle pettymys. Oppaamme mukaan asukkaista on 60 % karjalaisia ja 10 % suomalaisia. Siellä täällä näkyi pietarilaisten uusrikkaiden mahtailevia datshoja. Aunuksesta käsin teimme päivän mittaisen lenkin reitillä: Syväri - Vaaseni - Kuujärvi - Kuittinen.

Aamutuimaan tutustuimme hyvin kunnostettuun Syvärin luostariin, joka vietti 500-vuotisjuhliaan. Sodan aikana siellä toimi suomalaisten esikunta, huoltokeskus ja sotasairaala. Nyt oli osa luostarista muutettu mielisairaalaksi. Syvärin perustajan Aleksanteri Syväriläisen pyhäinjäännöksiä säilytetään luostarin kappelissa. Koko alue on kaunis ja hyvin hoidettu. Hospodi tätä kirkkojen ja tsasounien määrää!

Syvärin raittia224-kilometrinen Syvärijoki laskee vetensä Äänisestä Laatokkaan. Sen rannat ovat enimmäkseen hienoa hiekkaa. Jatkosodan aikana suomalaiset joukot etenivät joen eteläpuolelle ja pitivät asemansa Neuvostoliiton suurhyökkäykseen asti. Kävimme Lotinapellossa Syvärin voimalaitoksen luona. Tasokkaat turistiristeilijät pysähtyvät täällä. Matkustajina on kuulemma eniten saksaa puhuvia. Kiertelimme myyntikojuja, jotka muodostivat laivarantaan vanhan venäläisen kylän pienoismallin – karjalaiseen tapaan päädyt tielle päin. Täällä tapasimme selvää suomea puhuvia mummeleita, jotka kertoivat olleensa sota-aikana suomalaisten vankileirillä. Ja sitten eteenpäin! Koukkasimme Kuujärven kautta. Harmaita kylärykelmiä pikkuruisine perunamaineen ja omenapuineen. Jokaisella näytti olevan oma viljelty maatilkkunsa. Kuujärven kylämaisemaaNämä Kuujärven maisemat innoittivat Yrjö Jylhääkin sepittämään kuuluisan runonsa ”Laulu Kuujärvestä”. Ajoväylät muistuttivat suomalaista kylätietä – kuin silloin ennen. Koiranputkipitsiä ja ”rentun ruusuja” tien molemmin puolin. Mutkaa, mäkeä ja kuoppia… Kyllä riitti tärinää ja tutinaa Aunukseen asti!

Petroskoissa ja Äänisen aalloilla

Petroskoissa majoituimme suomalaisille tuttuun hotelli Pohjolaan, joka on rakennettu 1934–39. Kaupunki yllätti siisteydellään. Petroskoi onkin nykyisin huomattava kulttuurikaupunki. Siellä on jopa suomalainen lehdistö, teatteri ja yliopistossa. Monissa kouluissa voi opiskella suomen kieltä. Vanhoja puutaloja on kauniisti entisöity. Hotelli Pohjolaa vastapäätä on pari kunnostettua ns. Amerikan suomalaisten taloa. Niiden asukkaat olivat tulleet Amerikasta Neuvosto-Karjalaan ihanneyhteiskuntaa rakentamaan. Lähiöissä sen sijaan aika näytti pysähtyneen 60 vuoden takaiselle tasolle. Ei kuulemma ole varoja korjauksiin. Lohijoen kaunis puisto ja pengerretty Äänisen rantabulevardi veistoksineen kelpaisi malliksi vaikkapa Helsingille.

Kizhin kirkotSeuraavana aamuna starttasimme kantosiipialuksella 70 km:n päässä olevalle Kizhin museosaarelle. 10.000 neliökilometriä yllättävän puhdasta vettä! Onhan Ääninen Euroopan toiseksi suurin järvi. Ajomatkan jälkeen edessämme avautui pohjoisen puuarkkitehtuurin edustava näyteikkuna. Kizhin pääkirkon hopeanhohtoiset 22 puusipulia piirtyivät taivaanrantaan. Alkuperäisiä paanukattoisia rakennuksia saarella on kolme: talvikirkko, kesäkirkko ja kellotorni. Valitettavasti suurin ja ilman yhtäkään naulaa rakennettu kesäkirkko oli remontissa emmekä päässeet ihailemaan sen mahtavia kullattuja ikoneja. Taisi kirkot rakentanut kirvesmies Nestori olla oikeassa heittäessään kirveensä Ääniseen ja huutaessaan: ”Ei ole ollut eikä tule toista samanlaista”. Onneksi nämä kolme vuosisataa vanhat puukirkot on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon suojelukohteiksi.

Kizhin kesäkirkkoIllan suussa palasimme Petroskoihin. Neuvostosysteemistä näkyi hotelli Pohjolassa vielä jäänteitä: Tuimannäköiset kerrostädit istuivat edelleen pöytiensä takana. Ruokailtaessa koko ryhmän oli tultava yhtaikaa, palvelu oli kiireistä ja tympeää. Votkaa ja konjakkia tarjoiltiin tuon tuosta lisämaksusta, mutta leipää ja sokeria sai vain palan mieheen. Kahvikin näytti olevan kortilla, kun aamiaisella sai vain puoli kuppia ja lisää pyydettäessä perittiin maksu. Propuskaa sen sijaan ei hotellissa enää kysytty.

Yllätys Karhumäessä

Karhumäen kaupunki oli varmasti useimmille pettymys. Sen rakennukset kaupungintaloa myöten olivat ränsistyneitä ja likaisia. Hajoamispisteessä oleva sairaala toimii nykyisin tuberkuloosisairaalana kaatopaikalta näyttävän männikön keskellä. Yksi valopilkkukin löytyi kaupungista: uusi tavaratalo ja sen kauniit terassimaiset kukkapenkit suihkukaivoineen. Yhtäkkiä alkoi kaupungintalon aukealla torilla tapahtua. Sinne kerääntyi sadoittain väkeä vauvasta vaariin lippuineen ja kukkalaitteineen. Pian meille kerrottiin, että tänään 5.8. on Karhumäessä suuri Stalinin uhrien muistopäivä. Meidän bussimme ohjattiin pitkän autoletkan ensimmäiseksi heti miliisin ja ulkomaalaisten kutsuvieraiden jälkeen. Miliisiauton pillit huutaen ja hälytysvalot vilkkuen ajoimme autoletkassa kohti juhlapaikkaa.

Karjalainen prvarikoti Kizhin saarellaPoventsan ja Pindushin puolivälissä on Stalinin uhrien Sandarmohin joukkohauta, joka löydettiin sattumalta 1994. Uhrit oli surmattu syksyllä 1937. Männikössä lepää 11.000 järjestelmän tappamaa ns. ” kansanvihollista”. Joukkohaudan päälle oli hämäykseksi istutettu kymmenvuotisia puita. Nyt täällä Sandarmohissa vietettiin vuosittaista Stalinin uhrien muistopäivää. Kaupungin silmää tekevät ja mm. Puolan ja Ukrainan lähetystöjen edustajat pitivät muistopuheita. Sadat omaiset ja vieraat laskivat kukkalaitteita muistopatsaalle ja männikössä kukkien reunustamille joukkohaudoille. Ortodoksisen tavan mukaan haudalla omaiset söivät eväitään ja jättivät vainajien lautasille hedelmiä ja laseihin votkatuikun. Pienessä suitsukkeentuoksuisessa tsasounassa kultakaapuiset ortodoksipapit pitivät rukoushetken. Siellä sai myös käydä katsomassa kirjaluetteloista tänne haudattujen uhrien tiedot. Kaikkien mukana olleiden mieleen jäivät varmasti Sandarmohin muistomerkkiin kaiverretut sanat: ”Ihmiset, älkää tappako toisianne”.

Stalinin kanavalla

Tämä on meidän raittiMuistojuhlan jälkeen pidimme kenttälounastauon surullisen kuuluisan Stalinin kanavan ensimmäisellä sululla Poventsassa. Matkalla Vienanmeren Sorokkaan (nyk. Belomorsk) on kaikkiaan 19 sulkua ja 15 patoa. Tämä Vienanmeren-Itämeren kanava on oikea pakkotyövankien jättiläismäinen rakennuskohde. 227 km pitkä kanava rakennettiin ilman koneita vankityövoimalla 20 kuukaudessa yhdistämään Ääninen Vienanmereen. Rakennustöihin osallistuneista vangeista kuoli 250.000. Eloon jääneet kanavanrakentajat ovat kertoneet, että lapioiden puutteessa usein jouduttiin kaivamaan paljain käsin.

Noustuamme kanavaa ylittävälle sillalle kameroinemme, tuli tuimannäköinen ”kanavanvartija” piilostaan ja sanoi tylysti ”Niet!”. Rannalta sai kyllä vapaasti kuvata kanavaa ja sillalla pällistelevää harjatukkaista ”kanavanvartijaa”. Voi vain kuvitella, kuinka kanavan ensimmäisen sulun valmistuttua Stalin, Voroshilov ja Kirov seisoivat tällä samalla sillalla ihailemassa tätä neuvostokansan sankarillista saavutusta!

Läskelän jokinäkymäPaluumatkamme Suomen rajalle kulki Prääzän ja ns. Kuolemanlaaksontien kautta. Ohitimme Nuosjärven, Jyrkilän ja Kukkoilan. Koirinojassa pidimme lounastauon Surun risti-sotamuistomerkin luona. Läskelän ja Ruskealan kautta tulimme sunnuntai-illan suussa ruuhkattomalle Niiralan rajanylityspaikalle. Matkalla laulu raikui ”satakielemme” Riitta Nurmen johdolla. Varsinkin Äänisen aaltoja laulettiin useampaankin kertaan. Koivistolaisia ruokia palauteltiin mieleen Niilo Villasen laululla ”Apposkaalista mantsikkamöllöö”. Bussin peräpäässä nauru raikui ja huuli lensi. Matka oli raskas, mutta mieleenpainuva. Ajokilometrejä kertyi 2.020. Pääkaupunkiseutulaisetkin ehtivät kotiin ennen puoltayötä. Kurkien matkassa on aina mukavaa! Kiitos ja terveiset kaikille mukana olleille!


>>Karjalan matkat 2000–2004
>>Kurjet Saarenmaalla 2012
>>Kurjet Ruissalossa 2013

Sivun alkuun